Partiolippukunta Tolkkisten Eräketut perustettu 2.6.2013

Porvoon uusin lippukunta on Tolkkisten Eräketut

Porvoon Tolkkisiin perustettiin sunnuntaina 2.6. uusi partiolippukunta, Tolkkisten Eräketut. Lippukunnan toiminta käynnistyy syksyllä.981577_10151413949856513_486374537_oKuvassa vasemmalta: Ville Saarela, Liisa Sahi, Kaija Högström, Ilkka Tuominen, Heidi Alamiekkaoja, Pihla Salemaa ja Petri Peltonen.

Tolkkisissa tehtiin aurinkoisena kesäiltana historiaa, kun joukko aikuisia perusti alueelle uuden lippukunnan. Porvoossa toimii ennestään aktiivisesti kaksi lippukuntaa, Porvoon Polunlöytäjät keskustassa ja Porvoon Metsänkävijät Gammelbackassa. Uudelle lippukunnalle on hyvin tilaa Tolkkisissa, joka sijaitsee hieman erillään muusta Porvoosta.

Lippukunnan nimeksi riitti vaihtoehtoja aina soihduista kissoihin. Olipa yhtenä vaihtoehtona jopa jokin Tolkien-henkinen haltijoihin viittaava nimi. Eräkettuihin päädyttiin alueella nähtyjen kettujen takia ja nimen innoittamana mietittiin jo ketunhäntää muistuttavaa lippukuntahuivia.

Lippukunnanjohtajaksi valittiin Ville Saarela, jolla on aiempaa partiotaustaa Halkokarisista, Kokkolasta. Hän on toiminut aiemmin myös oululaisen opiskelijalippukunnan, Soopa ry:n lippukunnanjohtajana. Saarelan lisäksi hallitukseen valittiin Heidi Alamiekkaoja, Pihla Salemaa, Ilkka Tuominen ja Petri Peltonen.

Ryhmänjohtajana aloittaa Kaija Högström, joka lähti mukaan silkasta innostuksesta partiotoimintaa kohtaan. ”Omat lapseni ovat jo aikuisia, joten lähdin mukaan partion mielenkiintoisuuden takia. Vaeltaminen ja toiminta luonnossa ovat lähellä sydäntäni, joten miksen mahdollistaisi siinä samalla toimintaa myös muille”, Högström kertoo.

Perustajaporukan lisäksi Tolkkisissa on muitakin aikuisia, jotka ovat luvanneet lähteä mukaan. Lippukuntaa luotsataan reilun kymmenen aikuisen voimin. Tarkoituksena on kuitenkin käynnistää sudenpenturyhmän lisäksi tarpojatoiminta, jotta lippukuntaan kasvaisi myös nuoria johtajia mahdollisimman pian.

Teksti ja kuvat: Petra Valkonen / Uudenmaan Partiopiiri
Lähde: Uudenmaan Partiopiirin nettisivut (viitattu 27.8.2013)